Jaa ajatuksesi:
Meidän U12-ikäluokan lätkäjoukkueen pelit alkavat tällä viikolla. Tätä on odotettu! Vaikka kesätaukoa yhteisistä treeneistä kertyi lopulta vain seitsemän viikkoa, se tuntui jo pieneltä ikuisuudelta. Vatsanpohjassa kutkuttava kihelmöinti kertoo, että on ihanaa palata jäälle ja nähdä kesän aikana kasvaneita lapsia.
Myös joukkueen aikuisten WhatsApp-ryhmässä on viimeisen viikon ajan vilissyt mitä erikoisempia kesäkuvia ja hupiviestejä. Ilmeisesti muutkin aikuiset ovat valmiita kauden alkuun.
Ajoittain kuulen ihmettelyä siitä, miksi ruuhkavuosia elävänä äitinä käytän vähäistä vapaa-aikaani lasten valmentamiseen. Heikkoina hetkinä pohdin sitä joskus itsekin. Karkeasti arvioiden käytän kauden aikana toimintaan aikaa 10–20 tuntia viikossa. WhatsApp-viestien määrän voi laskea tuhansissa, ja valitettavan usein puhelin piippaa tai Excel täyttyy vielä silloinkin, kun pitäisi jo olla nukkumassa. Kuten Ylen artikkelissakin nostettiin esiin, valmentaminen voi uuvuttaa. Joskus myös vanhempien odotukset talkoovoimin pyörivälle toiminnalle voivat tuntua kohtuuttomilta.
Miksi sitten olen jaksanut ja halunnut olla mukana vuodesta toiseen? Syitä on kaksi.
Ensimmäinen on merkityksellisyys. Sitä ei määrittele voitettujen otteluiden määrä, vaan ihan muut jutut. Kuvittele tilanne, jossa lapsi on nähnyt idolinsa hienon kikan televisiossa ja harjoitellut sitä sitkeästi, kunnes vihdoin onnistuu. Mikä ilo ja riemu siitä syntyykään! Tai kun pelikaveri epäonnistuu viime hetken tasoitusmaalissa ja koko joukkue tukee häntä pettymyksen hetkellä. Huomaat, että ryhmä on alkanut hioutua yhteen, yhteiset arvot ja toimintatavat alkavat näkyä arjessa. Juuri nämä hetket ovat minulle kaikista merkityksellisimpiä, niitä, jotka jäävät sydämeen ja joiden vuoksi työtunteja ei tarvitse laskea.
Toinen syy on yhteisöllisyys. Lapset muodostavat joukkueen, oman yhteisönsä, mutta niin tekevät myös aikuiset. Vietämme valmentajien, huoltajien ja joukkueenjohtajien kanssa paljon aikaa yhdessä, ja vaikka lapset ovat toiminnassamme pääosassa, aikuisten kesken vallitsevalla tunnelmalla ja yhteistyöllä on uskomattoman iso merkitys siihen, miten homma toimii ja kuinka sitoutunut kukin omaan rooliinsa on. Minulle on tärkeää kuulua juuri tähän yhteisöön.
Näissä yhteisöissä piilee seurojen valtava potentiaali. Valmentajista, huoltajista, joukkueenjohtajista, kioskivastaavista ja muista talkoolaisista rakentuu seurojen kivijalka, jonka turvin seura pysyy pystyssä joskus tuulisinakin aikoina. Yhteisöjensä avulla seurat voisivat jopa viedä toimintansa aivan uudelle tasolle.
Se kuitenkin edellyttää, että seurat osaavat huolehtia yhteisöistään, ja että ne ymmärtävät valjastaa tämän valtavan osaamispääomansa rakentamaan yhteistä tulevaisuutta.
Kun näin tehdään, syntyy kestävää toimintaa, joka tuottaa arvoa paitsi seuralle ja suomalaiselle urheilulle, myös koko sen ympärillä olevalle yhteisölle. Ja viime kädessä niille kaikista tärkeimmille, lapsillemme.
Elina Pennanen
Juniorivalmentaja
Lasten ja nuorten urheilu on Elinalle intohimo ja elämäntapa, jossa yhdistyvät itselle rakas laji ja lasten oppimisen ja suurten tunteiden matkalla mukana eläminen.
Oto-valmentamisen ohella Elina on ollut mukana urheilutapahtumissa monessa roolissa, myynyt niin olutta, popcornia kuin lippujakin sekä työskennellyt tapahtumajärjestäjänä lukuisissa lasten ja aikuisten tapahtumissa paikallisotteluista MM-kisoihin.
Päätoimenaan Elina työskentelee viestinnän parissa. Työnsä ohessa hän suorittaa ITT-terapeutin opintoja, joiden avulla hän opettelee ymmärtämään syvemmin niin itseään kuin kanssaihmisiään.
